EY Entrepreneur Of The Year Suomi – Kilpailun esittely

Kilpailun esittely

Tiedätkö mikä yhdistää Googlea, Amazonia ja Supercelliä? Kaikki olivat Entrepreneur Of The Year –kilpailun voittajia silloin, kun yritykset olivat kasvuvaiheessa!

EY Entrepreneur Of The Year -kilpailu on maailman arvostetuin yrittäjäkilpailu. Se järjestettiin ensimmäisen kerran USA:ssa vuonna 1986 ja nykyään siihen osallistuu tuhansia yrittäjiä yli 60 maassa.

EY haluaa palkita kasvuyrittäjiä, jotka innostavat muita visiollaan, johtajuudellaan ja saavutuksillaan. Haluamme kannustaa kasvuhakuisuuden lisäksi vastuullisuuteen ja innovatiivisuuteen sekä tarjota yrittäjille ainutlaatuisen väylän kilpailun kautta vertaisoppimiseen, verkostoitumiseen ja ajatusten vaihtoon.

Kilpailun kulku on seuraava: EY Entrepreneur Of The Year 2024 -kisa käynnistyy maaliskuussa. Ilmoittautumisen jälkeen EY:n asiantuntijat haastattelevat yrittäjät. Haastattelusta kirjoitettava dokumentti toimii aineistona tuomaristolle, joka valitsee yrittäjäjoukosta noin 10 finalistia syksyn aikana. Tuomaristo haastattelee vielä finalistit ja kasvotusten päättää sen perusteella voittajan. Voittaja ja erikoismaininnan saajat julkistetaan Entrepreneur Of The Year.

  • Miksi osallistua?

    Osallistuminen ei maksa mitään, mutta antaa paljon!

    • Ehdokashaastattelu: aikalisä oman yrityksen menestymisen edellytysten pohtimiseen yhdessä asiantuntijoiden kanssa
    • Kilpailu/benchmark: mahdollisuus verrata omaa suoritusta muiden yrittäjien tuloksiin
    • Kilpailun tuomaristolle valmistettava yhteenvetoraportti: työkalu esim. rahoittajia varten
    • Seminaarit ja muut tapahtumat Suomessa ja ulkomailla: runsaasti tilaisuuksia verkostojen luomiseen ja vahvistamiseen sekä vertaisoppimiseen
    • Ehdokkaat saavat kutsun Menestyjien klubin jäseneksi: klubi kokoaa yhteen eri kilpailukausien ehdokkaat; klubin kautta pidät verkostojasi yllä myös kilpailukauden jälkeen
    • Ehdokkuus ja kilpailussa menestyminen: hyödyntäminen yrityksen markkinointiviestinnässä
    • Arvostusta ja näkyvyyttä alueellisesti ja valtakunnallisesti
    • Menestyminen on palkitsevaa koko henkilöstölle

    Mitä valtakunnallinen voitto tuo yrittäjille?

    • Verkostoitumismahdollisuudet maailman parhaiden yrittäjien kanssa
    • World Entrepreneur Of The Year Academyn elinikäinen jäsenyys: kansainvälisten verkostojen luominen
    • Englanninkielisen yritysesittely- ja yrittäjätarinapaketin luominen yhdessä EY:n kanssa
    • Tilaisuus syvälliseen esittäytymiseen kilpailun kansainväliselle tuomaristolle
    • Kansainvälinen medianäkyvyys: CNBC + muut mediat
    • Kotimainen medianäkyvyys
  • Kriteerit

    Kilpailuun voivat osallistua kasvuyrittäjät, jotka omistavat yrityksestään huomattavan osan ja toimivat yrityksensä johdossa. Yrityksen tulee täyttää seuraavat kriteerit:

    Pääsarja

    • Liiketoiminta kasvavaa ja kannattavaa
    • Liikevaihto >3,5M€
    • Henkilöstö >10
    • Yrittäjä omistaa merkittävän osuuden yrityksestä

    Startup –kategoria

    • Yritys voi olla vielä tappiollinen, mutta osoittaa potentiaalia joko liikevaihdon kasvulla tai yhteiskunnallisen merkityksensä perusteella
    • Yritys on ollut olemassa alle viisi vuotta
    • Yrittäjä omistaa merkittävän osuuden yrityksestä

    EY Tech -kategoria

    • Edelläkävijä teknologia-alalla
    • Perustajat mukana yritystoiminnassa
    • Keskeistä on liiketoiminnan ​voimakas kasvu tai ​tulevaisuuden kasvupotentiaali

    Näiden lisäksi palkitaan vuoden perheyrittäjä

    • Kriteerit samat kuin pääsarjan yrityksille
    • Yrittäjänä toimii vähintään toinen sukupolvi
  • Ilmoittautuminen

    Miten osallistun tai nimeän ehdokkaan?

    Voit ilmoittautua kilpailuun täällä: tai nimetä ehdokkaan laittamalla meille viestiä: Roope Mänty

EY 7 drivers of growth graphic

EY World Entrepreneur Of The Year

Find out more about unstoppable entrepreneurs who are reframing our future.

Read more

Haluatko lisätietoja kilpailusta? Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä